demarinuoret
Allekirjoita kuntalaisaloite 6h työpäivistä Turun kaupungin hoitajille
Allekirjoita kuntalaisaloite: Turun kaupungin sosiaali- ja terveysalan työntekijöille 6h työpäivä TÄSTÄ
Väsättiin Turun Demarinuorten kanssa kuntalaisaloite 6h työpäivistä Turun kaupungilla työskenteleville sosiaali- ja terveysalan hoitajille. Mukaan pyydettiin myös muita Turun alueella toimivia poliittisia nuorisojärjestöjä.
VS ROADTRIP
Olemme tukitiimini kanssa suunntielleet minun eduskuntavaalit 2019 Varsinais-Suomen kiertuetta ja nimesimme kyseisen kierroksen VS roadtripiksi. En tiedä tiesikö äitini ja isäni kastaessaan minut, että Viivu Seila ja Varsinais-Suomi toimivat erittäin näppärästi eduskuntavaaleissa VS-lyhenteenä. Julkaisen paikkoja kohdassa "tapahtumat" tarkemmin, joten käykää kurkkaamassa sieltä, milloin olen missäkin. (Tästä klikkaamalla pääset aikatauluun).
Fiiliksiä mediakoulutuksesta
Demarinuorten Tulevaisuuden tekijät 3 –koulutuksessa Tampereella harjoiteltiin mediaesiintymistä ja koettiin suuria tunteita. Viikonlopun mittaisessa koulutuksessa kokeiltiin muun muassa, miltä tuntuu antaa radio- ja televisiohaastatteluja.
Torniolainen Miska Ylijoki koki koulutuksen erityisen silmiä avaavana. Hän oppi ymmärtämään itseään paremmin harjoitellessaan vaikuttavan puheen pitämistä televisiossa itselleen tärkeästä aiheesta, transsukupuolisuudesta.
-Yleisön edessä itkeminen päästi irti jotain negatiivista, Miska kertoo.