Potentiaali
Jokaisen potentiaali on tultava esiin. Jokaisella on potentiaalia, mutta kaikkien potentiaali ei tule esiin ja hyödyksi käytettyä. Yhteiskunnan tulee tukea jokaisen vahvuuksia, mahdollistaa yksilöllisten vahvuuksien kehittymisen. Tällä hetkellä yhteiskunnassa ainoastaan joidenkin potentiaali tulee hyödynnettyä. Hukattua potentiaalia on paljon, ja se tulee kalliiksi.
Nuorisoneuvola
Neuvolapalveluiden jatkuminen aikuisuuteen. Suomen neuvolajärjestelmä on erinomainen, se vain loppuu liian aikaisin. Neuvolapalveluiden jatkuessa aikuisuuteen asti pystyttäisiin puuttumaan jo varhain ilmeneviin riskitekijöihin, liittyen mielenterveyteen, itsetuhoisuuteen, päihdeongelmiin ym. Nuorisoneuvola vähentäisi pitkällä tähtäimellä syrjäytymistä, päihde- ja mielenterveysongelmia ja täten maksaisi itsensä takaisin. Jokainen nuori tulee kohdata, ja tältä tulee kysyä mitä sinulle kuuluu? Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sulla on? Nuorisoneuvolasta olisi apua myös vanhemmille, jotka voisi tarpeen vaatiessa soittaa neuvolaan ja pyytää kasvatusneuvoja ja ilmaista huolensa.
Kestävä kehitys
Suomesta kestävän kehityksen kärkimaa. Suomella on kaikki edellytykset olla kestävän kehityksen kärkimaa. Tarvitaan investointeja kehitykselle. Tarvitsemme mm. nykyistä kehittyneempiä vientituotteita. Päätöksemme tulee olla ilmaston kannalta kestäviä ja ohjata myös ihmistä kestävämpään toimintaan mm. kulutuksessa.
Kommentit
Ikähaarukka nuorisoneuvolalle
Heippa Satu!
Hyvä kysymys. Nuorisoneuvola ei ole ollut vielä valmistelutyössä, joten sen mahdollinen käytännöntoteutus on täysin auki. Ihanne olisi vuosittainen käynti täysikäisyyteen asti.
Moikka. Upea idea tuo Nuorisoneuvola! Kun ikäihmisillekin jo tämä on niin miksei myös elämänsä suuntaviivoja hakevalle. Millaista ikähaarukkaa olet ajatellut siihen kuuluvaksi?