Sukupuoli

Yhteiskunta on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki

Sukupuoliasiat ovat olleet paljon pinnalla ja keskustelussa, ainakin minun kuplassani. Olen saanut huomata miten eri tavalla ihmiset kokevat sukupuoli- ja seksuaaliasiat. Olen itse ajoittain kokenut jopa ahdistusta seksuaaliasioista ja sukupuolikysymyksistä oman tietämättömyyteni takia. Mielessäni ei ollut käynytkään, että seksuaalivähemmistöt kokevat tulevansa sorretuiksi. Kuulunhan itse valtaväestöön. Olenhan itse kasvanut unelmailmapiirissä. Tai oikeastaan unelmailmapiirini johtuu siitä, että kuulun yhteiskunnan sukupuolinormatiiviseen valtaväestöön.