Pyrin Turun SDP:n varapuheenjohtajaksi

Turun SDP valitsee joulukuussa itselleen uuden hallituksen, johon kuuluu puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Hallituksen valitsee Turun SDP:n puolueosastojen valitsemat kunnallisjärjestön kokousedustajat 12.12.2019 olevassa syyskokouksessa.

 

 

Alla on kirje, jonka lähetin puolueosastojemme puheenjohtajille sähköpostitse perjantaina 8.11.2019.

 

 

"Arvoisat puolueosastojen puheenjohtajat

 

Olen päättänyt hakea kunnallisjärjestön varapuheenjohtajaksi ensi kaudeksi. Meillä on 2021 keväällä kuntavaalit, joihin valmistautuminen pitää aloittaa jo ensi vuonna hyvissä ajoin. Meillä on haasteita kaupungissamme vaalimenestyksessä, sillä muut puolueet ovat onnistuneet kasvattamaan täällä suuria nimiä.

 

Koen erityisen tärkeäksi seuraavien kahden vuoden aikana tavoittaa nuoret, jotta aatteemme  on vahva tulevaisuudessa, se tarvitsee jatkuvuutta. Turussa on pelkästään opiskelijoita n. 40 000. Nuorissa itää valtava potentiaali niin kannattajiksi kuin aktiivisiksi toimijoiksi. Meidän on tiedettävä seuraavissa vaaleissa, mitkä asiat nuoret kokevat tärkeiksi ja tuoda niitä asioita esille puolueena. Nuorten kohtaamiseen paras henkilö on toinen nuori. Minulla on ajatuksia ja keinoja, joilla kohtaan nuoret ja tuon heidän sanomansa osaksi poliittisia sisältöjämme.

 

Tiedämme, mitä tapahtuu, jollei sosialidemokratia ole ajan hermoilla ja vahvoilla. Kukaan meistä ei halua, että puolueemme menettää nykyistä asemaansa ja uskottavuuttaan. Olen tehnyt koko puolueessa oloni ajan töitä nuorten tavoittamisen eteen. Olen siinä hyvin onnistunut, minkä olen saanut huomata kunta-, seurakunta ja eduskuntavaaleissa ehdolla ollessani. Nuoruus on kuitenkin katoavaa, enkä voi nuorena ihmisenä mennä kohtaamaan muita nuoria loputtomiin. Siksi juuri nyt on oikea aika pyrkiä Turun SDP:n varapuheenjohtajaksi. Mikäli minut valitaan varapuheenjohtajaksi näyttää se myös esimerkkiä muille nuorille siitä, että nuorelle paras puolue olla, on SDP.

 

Olen käynyt pohdintaa ja keskustelua monen eri tahon kanssa. Miettinyt pääni puhki, miten pärjäämme seuraavissa vaaleissa ja kuinka saamme aatteemme uskottavaksi nuorten keskuudessa. Olen tullut siihen tulokseen, että minun ja muiden nuorten pitää olla rohkeita. Niin kuin Antti Lindtman sanoi puolueemme on parhaimmillaan kun se on rohkeimmillaan. Me nuoret tarvitsemme kokeneiden tuen ollaksemme rohkeita.

 

Vastaan mielelläni kysymyksiin, joita teillä herää ja tulen myös mielelläni tapaamaan teitä, mikäli kutsutte.


 

Parhain terveisin,

Viivu Seila"

 

Viivu Seila Turun SDP:n varapuheenjohtajaksi

 

 

Lisää kommentti

Tällä kysymyksellä varmistetaan, että et ole roskapostia lähettävä skripti.

Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.