Sain kunnian päästä tutustumaan Euroopan parlamenttiin, edunvalvontajärjestöihin ja Brysseliin Miapetra Kumpula-Natrin vieraana. Reissuun meitä lähtee Turusta yhteensä kahdeksan naista. Näistä nuoria ovat minun lisäkseni kaksi, ja muut lähtijät ovat kuntapäättäjinä meillä Turussa. Nuorekkaita hekin. Hyvä porukka koossa siis! Maltan tuskin odottaa päästä näkemään mitä politiikan tekeminen on Euroopan tasolla, mistähän kaikista asioista meppien arki koostuu? Jännää.
Joudun ehkä hiukan rikkomaan maidotonta ruokavaliotani. Ihan hiukan vaan. Täytyyhän nyt belgialaista suklaata maistaa, kun sinne asti pääsee. Brysselin kulttuurikin on varmasti koettavan arvoinen. Katsotaan miten kattavasti ehditään tutustua kaupunkiin ohjelman lisäksi. Alustavasti meille on ainakin luvattu hiukan omaa shoppailuaikaa. Vapaa-ajan käytölle ei varmasti ilmene ongelmia, mitä nyt olen lueskellut nähtävyyksistä.
Mun matkaa pääsee seuraamaan ihan realiajassa Snapchatissa: Vivseilaway