Konttifest, Demarinuoret, Viivu Seila, Raid Amiri, Costee, F, Eetu Kujala, Kajo, Lounais-Suomen Demarinuoret, Turku

Konttifest 2018

Elokuisena pikkulauantaina toista vuotta putkeen järjestetyssä Konttifestissä oli tunnelma huipussaan. Viime vuonna esiintyjä kaarti oli hiukan suurempi, samaten lava ja päivä oli muutaman tunnin pidempi. Viime vuonna Konttifest järjestettiinkin oikeana lauantaina. Tänä vuonna päädyimme kuitenkin keskiviikkoon, sillä Turbaani-festivaali alkoi kyseisenä päivänä, ja ajattelimme kokeilla arkea. Hyvin toimi! Päivän aikana yleisöä kävi vähintään yhtä paljon, kun viime vuonna. Tänä vuonna meillä oli ainoastaan neljä esiintyjää, mikä oli yli puolet vähemmän, kuin viime vuonna.

Tapahtuman alku
Tapahtuman paikka
Samppalinnan puisto