Rakkaat toverit
Puheenjohtaja ja puoluevaltuutetut
Mietin pitkään kehtaanko tulla kertomaan kantani, sillä kuulun siihen galluppien vähemmistöön, joka ei ole muuttanut Nato-kantaansa.
Minä en pelkää Venäjää. Minä pelkään sitä, mitä tapahtuu mikäli liitymme Natoon.
- Joudummeko me suurvaltojen sotatantereeksi?
- Mitä jos Nato perustaa tänne tiedusteluyksiköitä?
- Voimmeko olla ensimmäinen Nato-maa, johon hyökätään?
- Mitä jos suomalaisten turvallisuus ja hyvä arki ei olekkaan suurin intressi Natossa, vaan raha ja valta korvaa ne?
- Mitä jos joudumme tinkimään ihmisarvosta, Naton jäsenyyden tuomien velvollisuuksien takia?
- Milloin voimme alkaa rakentamaan jälleen vuorovaikutussuhdetta Venäjän kanssa? Venäjä on ollut, on edelleen ja tulee aina olemaan meidän naapurimme. Me emme voi määrätä tai ohjata mitä Venäjä tekee, niin kuin, Venäjä ei voi määrätä mitä Suomi tekee.
Poliittisessa ohjelmassamme linjataan turvallisuuspolitiikka näin:
“Suomen turvallisuuspoliittinen linja perustuu uskottavaan omaan puolustukseen, yleiseen asevelvollisuuteen, korkeaan maanpuolustustahtoon, sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja kansainväliseen puolustusyhteistyöhön, Euroopan unionin keskinäistä avunantoa koskevaan velvoitteeseen sekä mahdollisuuteen ottaa vastaan ja antaa apua.”
Onko maailma muuttunut todella niin paljon ja nopeasti, että meidän puolueen ylin päättävä elin kannattaa sivuttaa? Mitä jos me muutamme omalla toiminnallamme turvallisuustilannetta tarpeettomasti?
Päivät seuraa toisiaan ja toivon todella, että olen väärässä ja minun pelkoni Naton jäsenyydestä ei toteudu.
Ennen kaikkea toivon rauhaa ja rakkautta. Ymmärrystä omasta rajallisuudesta. Toivon, että tästä eteenpäin valtionjohto panostaa kahdenvälisiin suhteisiin aivan jokaisen valtion kanssa, vaikka me emme voisi kaikkia valtion toimia allekirjoittaa. Vuorovaikutus ja yhdessä vietetty aika on varmin tapa välttyä konflikteilta. Näinä aikoina olen huomannut ikävöiväni presidentti Tarja Halosta.
Puoluevaltuusto 14.5.2022
Paasitorni, Helsinki