Minua ja varmaan monia muitakin pelottaa ajatus, että yksityisten yritysten johtohahmot alkavat tekemään meidän verovaroista maksettavalla terveydenhoidolla itselleen paksumpaa kukkaroa. Ihmisen terveys on asia, mistä ei voi mielestäni tehdä bisnestä, ainoastaan voitot mielessä. Tietenkin silloin kun sosiaali- tai terveysalan yritys on kotimainen pieni tai keskisuuri, niin siinä ei ole mitään väärää, päinvastoin. Silloin yritys itsessään tukee kotimaisuutta, työn, rahan ja terveyden panoksin.
En kuitenkaan hyväksy, että meidän jokaisen verorahoista maksettavat sosiaali- ja terveyspalvelut ovat ulkomaalaisessa omistuksessa. Se tarkoittaa suomen verorahojen katoamista, rahan kierron loppumista ja tässä velkatilanteessa se olisi yksi vihoviimeisimmistä asioista, joita tekisin.
Moni sosiaali- ja terveysalan yritys on ulkomaalaisessa omistuksessa. Silloin veroilla kerätyt rahat menee pois suomesta, ja tuskin tulee koskaan takaisin. Velkaantuminen siis vain jatkuisi ja se jatkuisi entistä massiivisempana.
SDP on listannut muutaman perusseikan sote uudistusta koskien. Kerron omia ajatuksia näistä listatuista asioista.
- Julkinen sektori on se organisaatio, jonka pitää järjestää ja tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut pääsääntöisesti. Yksityinen ja kolmas sektori täydentävät julkisia palveluja. Olen täysin samaa mieltä puolueeni kanssa, jos jotkut tietävät jotain yritysmaailmasta, niin se on välillä julmaa ja kilpailuhenkistä. Voidaanko hyvinvoinnin tarjonta taata jokaiselle sosioekonomisesta luokasta riippumatta yhtä laadukkaasti, jos yritysmaailma ohjaa ja päättää asiakkaansa. Kun sosiaali- ja terveyspalvelut pysyvät julkisena palveluna, pystytään jokaiselle takaamaan yhtä laadukas palvelu ilman syrjintää.
- Julkisia palveluita ei saa yhtiöittää pakolla, vaan kunnat ja aluekunnat saavat itse päättää miten ja kuinka paljon yksityisiä ja kolmannen sektorin palveluita hyödynnetään. Mitä sana ”pakko” tuo sinulle ensimmäisenä mieleen? Vastarinnan, ainakin minulla. Yhtiön tavoite on tuottaa tuottoa. Entä, mikä yhtiö on vastuussa silloin, kun tapahtuu ennalta arvaamaton tapaturma. Kuka vastaa siitä, että apu tulee tarpeeksi nopeasti ja asiat hoidetaan selkeästi? Tällähetkellä se on julkinen sektori ja näin sen pitää olla tulevaisuudessa. Palvelun pitää olla ihmiselle, eikä ihmisen palvelulle.
- Verorahat tulee käyttää kokonaan ihmisen tarvitsemiin palveluihin. Juurikin näin. Ei yhdenkään ulkomaalaisen yrityksen voittoihin. Tämä on hyvä esimerkki julmasta yritysmaailmasta. Joku jossain on tajunnut, että me suomalaiset keräämme yhteisvarallisuutta sitä varten, että jokaisella meillä on mahdollisuus olla terve ja voida hyvin. Ja nyt yritykset haluavat viedä meiltä senkin hyväntahtoisuuden omalle tilinauhalleen. Jos ei kuitenkaan kaadettaisi meidän hyvinvoinnin perustaa.
- Ihmisen vapaus valita säilyy. Jokaisella on tälläkin hetkellä vapaus valita palvelun tarjoajien välillä, on vain eri asia kenellä on varaa mihinkin. Pelkään ainakin itse, että sote uudistuksen myötä ihmisillä on vapaus valita, mihin ei ole varaa mennä. Tällä hetkelläkin joillain on haasteita maksaa nykyisen julkisen terveydenhuollon maksuja. Eivät ne yksityistämällä ainakaan halpene. Sairaudet kun eivät tule kysymällä ”onko sinulla varaa hoidattaa minut?”.
- Palveluiden tulee olla saumattomia. Kenenkään ei pidä kadota hoitoketjusta tai hoitoketjuun. Tarvitsemme yhden yhteisen tietojärjestelmän ja sitä ollaan parasta aikaa luomassa. Voisimmeko odottaa sen valmistuvan ja ottaa se käyttöön, ennen kuin alamme edes harkitsemaan terveyspalveluiden yhtiöittämistä?
On hyvä muistaa myös sosiaali- ja terveysalalla työtä tekevät ihmiset, ne jotka kohtaavat toisia ihmisiä avun, tuen tai kasvatuksen hetkellä. Työntekijän hyvinvointi peilautuu kohtaamisessa. Kun työntekijä voi hyvin, tällä on tarpeeksi aikaa tehdä työnsä ja tietää tekevänsä arvokasta työtä, on kohtaaminenkin mielekäs.Välillä organisaatio muutoksia tehtäessä saatetaan unohtaa työntekijän suuri rooli koko työn hoitumisessa. Työntekijä on se peruspilari, jota ilman palveluja ei voisi tarjota. Haluan, että tulevaisuudessakin meillä on ihmisiä, jotka haluavat tehdä töitä toisten ihmisten parissa. Ihminen tarvitsee ihmisiä.
Mitä jos kaikki resurssit, joita nyt käytetään sote uudistuksen tekemiseen, käytettäisiinkin nykyisten palveluiden parantamiseen?