Olen osallistunut kaksi kertaa elämässäni Suomi Areenaan. Ensimmäistä kertaa viime kesänä töiden puolesta ja tänä vuonna toistamiseen. Sunnuntai-iltana katsoin Netflixistä koukuttavaa sarjaa, kun yhtäkkiä ja yllättäen kahdeksan aikaan illalla n. 21 tuntia ennen show timeä minua pyydettiin tuuraamaan erästä turkulaista kaupunginvaltuutettua politiikan puhumisen retoriikkakisassa. Tuomareina toimi koomikko Joonas Nordman, professori Hanna Wass ja toimittaja Jussi Kärki
Ehdin kyllä jännittää vajaan vuorokauden varoitusajan aikana. Turvauduin äitiin, parhaaseen ystävääni, entiseen teatteriohjaajaan ja politiikan konsulttiin. Pyysin viimehetken neuvot. Sain paljon vahvistusta ja hyviä vinkkejä. Jännityspäissäni, en tosin ottanut käytäntöön kovinkaan montaa näistä viisaista neuvoista. Pitää siis vielä treenata, ohjeissa pysymistä. Luovuus on vahvuuteni. Siitä huolimatta sunnuntai-iltana ensimmäisenä ajattelin, että nyt minä murskaan kaikki vakavuudella.
Maanantaina luin entisen teatteriohjaajani viimeisimmät viestit muutamaa kymmentä minuuttia ennen kuin saavuin Poriin ja päätin, että minä improvisoin lavalla. Niin siis tein. Minä menin lavalle valmistautumatta. Tässä vaiheessa moni poliittinen toimia haukkoo happea ja miettii miten vastuuton huithapeli tuo Viivu voikaan olla. Menee lavalle. Valmistautumatta.
Aidon ja vilpittömän ihmisen tunnistaa siitä, mitä se tekee kun ei ole valmistautunut. Silloin kun lähdin politiikkaan päätin, että minä lähden mukaan politiikkaan juuri sellaisena kun olen, aitona ilman mitään roolia. Politiikantiellä ollaan, ihan ilman roolia.
Minä menin sunnuntai-illalla vaatteet valittuani nukkumaan, aamulla heräsin töihin ja soitin esimiehelle voinko mahdollisesti lähteä hiukan aiemmin töistä. Sain luvan. En minä ehdi töissä mielenterveyspalveluissa miettimään mitään poliittisien puheiden, perinteisesti hieman jäykkiä, runkoja.
Muut kilpailijat olivat:
Vihreiden vpj. Riikka Karppinen
SONK:n pj. Topi Kytölehto
Eurooppanuorten vpj. Iida Laurila
Kokoomuksen eduskuntaryhmän viestintäsihteeri Eelis Loikkanen
Tuhatkunnan pj. Janika Takatalo
Jollei nimet sano mitään, niin voin kertoa, että jokainen työskentelee arjestaan valtavan osan politiikan parissa. Minä en tuossa seurassa pärjää valmiiden poliittisen puherunkojen kanssa. Minulla ei ollut muuta valttikorttia, kuin minä itse improvisoimassa. Käytin sen.
Sain roolikseni olla oppilaskunnan puheenjohtaja ja minun piti pitää vappupuhe.
Asioita joita halusin sanoa:
- Kiittää maksuttomasta koulutuksesta, opiskelijaterveydenhuollosta, ammattitaitoisista opettajista
- Kiittää sosialidemokratiaa koko koulujärjestelmästä
- Yhdistää ja liittää opiskelijoiden ja työväenvappu
- Pyytää valmistuneita laittamaan lakkipäähän
- Harmittelemaan opiskelijoiden haastavaa elämäntilannetta
- Kannustamaan olemaan paras innovaation siemen Suomelle
- Tarvitsemme terapiatakuun
Asiat joita mm. sanoin:
- Käyttäkää #vabueilobu #sosialidemokratiaonbest
- ottakaa kaveria kädestä kiinni
- kaikki valmistuneet laittakaa lakki päähän
- Arvostakaa koulutusta ja opiskelupaikkaa
- Meillä on hieno opiskelija terveydenhuolto ja ruokapalvelut
- Älkää sulkeko silmiänne epäkohdilta
- Meillä on aina Suomessa tällainen vappuinen sää
Sain 8 pistettä. Maksimi oli 15 pistettä. Parannettavaa on vielä! Pisteet saatiin kuin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, mutta tosiaan meillä oli vain kolme tuomaria, jotka antoi pisteitä 1-5 välillä. Huonoimmat pisteet sain professori Hanna Wassilta, joka antoi minulle kaksi pistettä. Hän kiinnitti huomiota siihen miten korostin yksilön vastuuta. Joonas Nordman kertoi puheen olevan erittäin ärsyttävä. Jussi Kärki ei myöskään syttynyt keskitason kesäteatteriesiintymisestäni. Kiitin kovasti palautteesta. Tai taisin unohtaa, mutta lisäsin vielä, että kyllä opiskelijatkin tarvitsee vappusatasensa ja minut nähdään ensi kesänä sitten Samppalinnan kesäteatterissa.
Kaikesta huolimatta vaikka en ole esiintymiseeni tyytyväinen, niin kokemus oli huikea! Suostuin lähtemään Poriin alle vuorokauden varjoajalla. Menin lavalle ja heittäydyin. Sain kuulla taitavien poliittisten puhujien puheet ja miettiä jälleen mikä on minulle itselle paras tapa tehdä politiikkaa. Kokemus vahvisti tahtoa tehdä eritavalla. Olla vaikka se ärsyttävä keskitason kesäteatterityyppi keskellä jäykkää politiikkaa. Minulla on annettavaa, minä tiedän sen. Tarvitsee vielä treenata retoriikkaa! Jotta jatkossa voin mennä yhtä spontaanisti vaikka Poriin, lavalle ja valmistautumatta kertoa omalla tyylilläni mutta selkeämmin, rauhallisemmin ja ymmärrettävästi mitä ajattelen.
Ainiin, Pathosta lavalle! Poliittisten puheiden kilpailuohjelmanumeron järjesti Kalevi Sorsa säätiö ja ajatuspaja Toivo.
