Turku, haluatko olla edistyksellinen työnantaja?
Turun kaupunki voi olla edistyksellinen työnantaja vähentämällä etenkin sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden työaikaa. Valtuutettujen tulee edellyttää kaupungin virkamiesten valmistelevan mallin, jolla pystytään vähentämään työntekijöiden työaikaa, vaikuttamatta kuitenkaan työntekijöiden toimeentulon määrään negatiivisesti.
Nykyinen 8h työpäivä on 100 vuoden takaa
Nykyinen yleisessä käytössä oleva työaika on 100 vuoden takaa. On ihan paikallaan kysyä, onko systeemi ajankohtainen? Etenkään nykytilanteessa, jossa ihmisten vapaa-ajan arvo on kasvanut, digitalisaatio ja työn murros on tosi, yhteiskunta on turvallinen ja ympärillämme on loputon määrä kehittäviä ajanviettomahdollisuuksia, maailma on rikkaampi ja vauraampi, kuin koskaan aiemmin. Miksi ihmisen pitää tehdä kahdeksan tuntia päivässä töitä, kun hän voisi tehdä kuusi tuntia samalla palkalla?
Mitä teki Porsche ja Microsoft
Poliittisena liikkeenä SDP arvostaa ihmisten tarpeita ottaen huomioon ympäristössä vallitsevan tilanteen. Menestyneet yhtiöt esimerkiksi Microsoft ja Porsche ovat saavuttaneet hyviä tuloksia kokeillessaan työajan lyhentämistä. Japanin Microsoftin toimitusjohtaja Takuya Hirano kiteytti asian hyvin Uusisuomi-lehden artikkelissa, jossa kerrottiin Japanissa Microsoftin tehtaalla olevasta neljän päivän työviikon kokeilusta “Työskentele lyhyen aikaa, lepää hyvin ja opi paljon”.
Valtuutetut, haluatteko te hoitajille 6h työpäivän?
Edistyksellinen työnantaja arvostaa ihmisen hyvinvointia, kehittyy maailman trendien mukaan ja on tulevaisuuden rakentaja, edelläkävijä. Siksi kaupunginvaltuutettujen Turussa tulee edellyttää, että virkamiehet alkaa eri toimialoilla valmistelemaan mallia Turun kaupungin työntekijöille, jotta he voivat vähitellen alkaa siirtyä lyhyempään työaikaan, koskematta toimeentuloon.
Tulemme olemaan tulevaisuudessa kieltämättä tilanteessa, jossa digitalisaation ansiosta ihmisen työtuntien arvo laskee. Kun luomme sen systeemin, miten työajan lyhentäminen on toimiva ennen kuin olemme kriisissä, tulemme olemaan edelläkävijöitä. Siksi Turun kaupungin suurena työnantajana tulee olla suunnannäyttäjä työn murroksessa.
Minulla on luja usko siihen, että työtä tekevän ihmisen hyvinvoinnin lisääntyessä kuluissa tullaan pitkällä tähtäimellä säästämään. Mahdollisesti jopa tuottamaan, kun työntekijöillä on palveluiden käytölle enemmän aikaa. Lisäksi ihmiset saavat lisää aikaa ajatella, mikä johtaa ympäristön kehittymiseen entisestään. Ihmiseen pitää luottaa, hänen päätöksentekokykyyn. Uskon ihmisten käyttävän lisääntyvän vapaa-ajan kehittävällä tavalla, jonka ansiosta lisäämme innovaatiota tulevaisuutta kohtaan. Kehitys ei tapahdu, jollei sitä päätetä tehdä. Nyt on aika edetä 100 vuoden jälkeen.
Käytännön esimerkkinä:
kotihoito Turussa on haasteissa työntekijäpulan takia. Uskon, että työoloja parantamalla, tässä tapauksessa työaikaa vähentämällä työn kuormittavuus vähenee ja työ on houkuttelevampaa. Kun ihmisen terveyttä ja työpanosta arvostetaan siten, että hänen vapaa-ajan määrää lisätään, saaden kuitenkin entisen palkkansa. Hän jaksaa tehdä työnsä paremmin. Näin tulisi Turun kotihoidosta Suomen houkuttelevin työpaikka.
Ei ole mitään järkeä hakea kilpailuetua huonontamalla työehtoja, vaan parantamalla niitä. Kun Turun kaupungin työpaikat ovat houkuttelevia, hyvät työntekijät kilpailee pääsystä kaupungille töihin. Eikä kohtalaiset työpaikat kilpaile osaavista työntekijöistä, ihmetellen mikseivät palvelut pelaa ja miksi ongelmat kasaantuu.
Vähentämällä työaikaa saavutamme sen, mitä suurin osa turkulaisista Turusta haluaa - edistyksellinen, kiehtova ja kilpailukykyinen.
Mielestäni valtion tulee olla mukana 6 tunnin työpäiväkeilussa. Alkuun valtio tulee maksaa puuttuva palkanosa 1,5 - 2 tunnilta/päivässä kokeilussa mukana oleville. Tässä valtion rahoittamassa kokeilussa voidaan tutkia tuottavuuden kasvua, sairaskulujen pienenemistä, ennen aikaisen eläköitymisen pienenemistä, työhyvinvoinnin paranemista, perheen ja työn yhdistämisen helpottumista, syntyvyyden lisääntymistä, työttömyyden vähenemistä / työllisyysasteen paranemista, syrjäytymisen vähentymistä yms. yms.
Uskon että työpäivän muuttaminen 6 tuntiseksi lisää ihmisten hyvinvointia ja tuo koko yhteiskunnan tasolla kokonaisuutena tarkasteltuna positiivisia taloudellisia ja muita vaikutuksia Suomelle ja suomalaisille.
Jos työntekijä ei halua määräaikaiseen kokeiluun voisi hän kieltäytyä siitä. Työntekijällä on myös mahdollisuus joustaa ja tehdä halutessaan työnantajan tarpeen vaatiessa ylitöitä aina 9 tuntiin päivässä asti.